torstai 13. joulukuuta 2012

Photoshoppia vaihteeksi

Tulipahan pitkästä aikaa leikittyä photoshopilla, ei tarvinnu ees mitään tutoriaaleja aukoa kun on tuota tullu pyöriteltyä ennenkin. Sinänsä helppoa läiskiä valmiita kuvia yhteen ja tehdä "jotain". Mielessä oli kyllä yks kuva minkä oon aikaisemmin nähnyt intter neteissä ja sitä matkin jonkin verran. Lopputulos oli kyllä ihan erilainen. Ihan siistihän tästä kai tuli ?


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Eka kokonaan itse tehty video ilman tutoriaaleja.

En kysyny Teemulta mitä biisiä se suosittelis, niin valkkasin vaan jonkun sen listasta. Animoin kaiken ihan itse, en tällä kertaa käyttänyt mitään tutoriaalia apuna. Edistystä.




maanantai 26. marraskuuta 2012

Introtesti

Tuli vielä Blenderillä nopeasti testattua intron tekemistä. Pitänee tehdä tää paremmin joku päivä, mutta jotain tämmöstä siitä vois tulla :P Miks mulle tulee joku tilt teeveen intro tästä mieleen ?


Javapeli

Tänään halusin koodata javaa, koska huomasin että emännän bluray soittimen takana lukee "powered by java" ja tajusin kuinka moni laite oikeasti toimii javalla. Väänsin sitten noin kolmen tunnin mittaisen pelitutoriaalin läpi ja sain aikaan "labyrinttipelin" pitää vielä opetella laittamaan taustamusa ja pakata peli oikein niin voin laittaa sen jakoon. Tarkoituksena on liikuttaa vihreä tyyppi ovelle.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Metrotunneli

Pitkän ja hikisen blenderöintisession tuloksena on metrotunneli. Helvetin vaikeaa, mutta sainpahan tehtyä tämänkin.


Laitetaan nyt tähän väliin vielä hieman myöhässä tuo tunneli ilman tekstuureja.



Ja koska opin viimeinkin renderöimään täydellä resoluutiolla, pistetään uusintana lasi.


lauantai 17. marraskuuta 2012

Mystinen vesikuutiovideo

Tuli sitten animoitua se vesi noihin kuutioihin ja Teemu teki jälleen musat. En osannut animoida tota vettä kunnolla, mutta ihan sama. Ehkä joskus.


tiistai 13. marraskuuta 2012

Jouluntoivotus Judolehteen

Viimeiset 1,5 viikkoa on mennyt muuttaessa. Nyt viimeinkin oma kämppä ja kamat paikallaan. Blender töitä on useampi valmistumassa, katsotaan milloin ne saadaan valmiiksi. Tänään kuitenkin välityönä Judolehteen todennäköisesti päätyvä "joulutervehdys" johon Teemu keksi muutamat ideat ja hieman hienosäätöä, niin kuva olikin valmis. 


tiistai 30. lokakuuta 2012

is wat


Blender talo

En jaksanu sittenkään, tai ainakaan vielä tehdä sitä vesihommaa. Tein sitten hyvin yksinkertaisen kerrostalon. Aika harmaata menoa, mutta niinhän kaupungeissa yleensä ?


En vielä tän jälkeen jaksanu mallintaa muita taloja varsinaista pätkää varten, vaan latasin city generatorin ja testasin mitä sillä saa aikaan. Ilmaisversiolla ei juuri mitään. Tommonen.




sunnuntai 28. lokakuuta 2012

3d vesijuttuja

Veden simuloinnista innostuneena ajattelin että voisin tehdä "suihkulähteen" tai jonkun rakennelman missä virtaa vesi. Pitää vielä vähän perehtyä paremmin itse simulointiin mutta suunnittelin nopeesti lodjut missä vesi vois kulkea. Katsotaan.


torstai 25. lokakuuta 2012

Blender animaatio

Tullut hieman pidempi tauko pidettyä blogista ja se on johtunut pidemmästä Blenderöintisessiosta. Duunasin tämmösen jännän kuutiovideon johon Teemu teki jännän biisin. Napostelkaa tästä:


torstai 18. lokakuuta 2012

Iltapuuhastelua

Toni linkkas hienon sivun ja päätin tehdä Tonille samanlaisen, musiikin kera. Äänet siis päälle :D

http://www.kolumbus.fi/~ea6720/toninseteli/
Tai klikkaa tästä

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Mökkireissu

Tuli viikonloppuna käytyä mökillä toisen kerran tänä vuonna ja laitettua se talviteloille. Samalla nappailin parit valokuvat Karjaalta ja mökiltä. Illalla yritin kuvata tähtitaivasta, mutta siitähän ei tullut yhtään mitään. Sitten pelleilin taskulampulla.


Tämä kuva karjaalta


Alla vissiinkin suopursu ? Ja Tiki



perjantai 12. lokakuuta 2012

Vesilasi valmis

Nyt sain viimeinkin tehtyä "jääkuutiot" ja vettä alustalle. Ihan hyvä lopputulos tällä osaamisella. Viikonlopuks mökille hommailee muita hommia.



Vähän ylemmästä kuvakulmasta:




maanantai 8. lokakuuta 2012

Hommia hommia

Sain työtehtäväksi suunnitella Teknohausin uutiskirjeeseen kutsun Nordic welding expoon. Tämä lähtee nyt asiakkaalle hyväksyttäväksi ja sen jälkeen siitä muokataan html kutsu sähköpostitettavaksi asiakkaille. Katsotaan mitä sanovat.




Tästä tuli mieleen, että kesällä tein vielä tämmöisen "bändiesitteen" Duo tähtisilmälle, joka soitti faijan 50v synttäreillä.



sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kuvei

Tuli tossa kesän aikana käytyä valokuvaamassa lähitienoilla pari kertaa. Tässä pari otosta





lauantai 6. lokakuuta 2012

vesilasi

Sitte sain laitettua vettä lasiin, seuraavaks pitäis duunata jääkuutioita tuonne :P


perjantai 5. lokakuuta 2012

Blenderiä pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa kerkesin vähän katsoa blenderiä. Kaikki aika menny viimeviikolla javan opetteluun kouluu varten. Katsoin yhen cycles tutoriaalin läpi ja koitin modeloida lasin. Vähän sinnepäin.




perjantai 28. syyskuuta 2012

Leffa


Tänään kauan odottamani viewfinder kameraan saapui kiinasta. Tuo takana näkyvä putki liitetään magneetilla kameran ruutuun kiinni ja siitä on sitten helppo katsoa kuvan tarkennusta videoa kuvatessa. Asumaan kanssa suunniteltiin lyhytelokuvaa. Katotaan saadaanko joskus aikaan semmonen :P Kuva otettu kännykällä ja uutta en jaksanu ottaa vaikka tärähti.

IT päälliköintiä himassa ja Android + Java

Tänään oli taas aika päivittää kaikki talon tietokoneet. Jokaiseen koneeseen pakollinen windows update ja käynnistelyt, sitten ccleanerilla rekisterin ja roskien siivous. Sen jälkeen ihmettelin Windows 7 tweakkeja. Selvisi että valikoiden "transparency" oikeasti hidastaa järjestelmää, eli se lähti jokaisesta koneesta pois päältä. Seuraavaksi suljin jokaisesta koneesta indeksoinnin, koska kukaan ei ikinä käytä hakua. Se löytyikin ohjauspaneelin tutusta lisää / poista ohjelman alta ja sieltä "turn of windows features"


Omasta koneestani suljin myös printteripalvelut, koska en tulosta ikinä mitään. Sitten msconfiggiin ja sieltä turhat ohjelmat pois päältä. Toinen mielenkiintoinen huomio oli, että ohjauspaneelin ease of accessista pystyi laittamaan kaikki animaatiot pois päältä. Nekin helevettihin. Sitten vielä oikea klikkaus koneen kovalevyyn ja siitäkin indeksoinnit pois päältä, toisaalta en tiedä tarvitsiko sitä enää erikseen tehdä. Hienoin tweakkaus oli windowsin logon äänen poistaminen käytöstä. Nettiä selattuani luin kommentteja että se nopeuttaisi koneen käynnistystä sekuntilla. Huimaa. Nämä hommat jokaiseen koneeseen ja omista koneistani vielä kovalevyjen eheytykset. Johan toimii taas nopeesti wintoosa.

Seuraavaksi tuhlasin aikaani kaksi tuntia Android tutoriaaleihin. Asensin molempiin koneisiin Java developer paketit, Android SDK, Eclipse + Eclipse android plugin. Tai oikeastaan asensin nämä jo eilen, mutta tänään vasta pääsin tutoriaaleihin käsiksi. Android yksinkertaisuudessaan koostuu kuvista (png, jpg, gif), xml tyylitiedostosta, jossa määritetään kuvien ja nappien leveydet yms. Sekä tietenkin itse koodista, mitä jokin toiminto tekee tai suorittaa, vaikkapa JAVA, jota koulussa kovasti opetetaan. 


Siinä huikea android "ohjelma" jonka sain aikaan. Alla eclipse ja päällä pyörimässä Android emulaattori, jolla näkee ohjelman toimivuuden paremmin. Photoshopilla pikselöity oranssi taustakuva, yksi nappi ja tietenkin vähän tekstiä. Sitten lisää tutoriaaleja ahmimaan.

torstai 27. syyskuuta 2012

Vanhan kertausta

Leikin taas piirtopöydällä, piirsin totoron ja angry birds olennon sekoituksen sketsin, siihen päälle maalasin sen ja sitten blenderillä "modeloin" koko otuksen :: D Yritin vähän particleilla saada karvaa aikaan mutta aika vammasesti näytti menevän :D




Kokeilin vielä nopeesti uv unwrappia fudispalloon. Ei menny kovin hyvin toi materiaali.


tiistai 25. syyskuuta 2012

Tiistai-illan blenderöinti

Ajattelin että jos jokainen ilta teen yhden blendertutoriaalin läpi enemmän tai vähemmän, opin ainakin jotain. Tänään ei jaksanut kuin lyhyen kokistölkkitutoriaalin ja näistäkin tuli ihan paskoja :: D No kyllä ne vähän näyttää tölkeiltä. Fudispallosta tuli hienompi, mutta se olikin 8 kertaa pidempi tutoriaali. Varmaa ylihuomenna sit seuraavankerran jotaki.




Tiistai piirtely

Piti taas harjoitella uutta piirtopöytää ja jotain väritystekniikoita photoshopilla xddd. Piirsin yhestä valmiista sketsistä vapaalla kädellä kuvan päälle ääriviivat ja sitten värittelin. Kämästä menoa.



maanantai 24. syyskuuta 2012

Blender ja jenkkifudis

Ja tämmönen siitä sitten tuli tekstuurien kanssa. Suoraan blenderistä tulostettuna. Ei mikään paras tekstuuri, mutta viimeinki sain tehtyä koko pallon. Ihan siisti.





Piirtopöytä

Tosiaan menin heräteostoksena hankkimaan piirtopöydän. En ole ikinä osannut piirtää, mutta ajattelin että sekin vois olla kiva taito oppia. Nopeasti kokeilin miten tuo toimii photarin ja illustraattorin kanssa yhteen. Tämmönen tuli ekasta kuvasta ::: D Lähes yhtä hieno mitä paintilla sais aikaan.



Seuraavaks pitäis tuo fudispallo teksturoida loppuun.

Japanipäivä Annantalolla 23.9

Tuli käytyä sunnuntaina darrassa japanipäivillä Annantalolla. Seurasin hetken teeseremoniaa ja mietin että mitä helvettiä, 4 tunnin sessio että pääsee juomaan 0,5 desiä 80 asteista vihreää teetä.


Blenderöintiä ja piirtämistä

Tänään tein heräteostoksen kun 80e piirtopöytä oli myynnissä teknikmagasinellä puoleen hintaan. Nyt pitäis siis viimeinkin opetella piirtämään ja käyttämään sitä illustraattoria -.- No illalla päätin kuitenkin viimein tehä yhden blenderin tutoriaalin läpi. Videolla oli mittaa 45 minsaa ja 00.30 yöllä olin vasta mallintanu pallon. Katotaan jos jokupäivä sais teksturoitua sen ja tehtyä tutoriaalin läpi. Tässä mitä nyt kerkesin räpeltämään...


perjantai 21. syyskuuta 2012

Yökuvailua

Kävin illalla testaamassa pitkää valotusaikaa, jota oonkin halunnut kokeilla jo monena iltana, mutta en oo vaan saanut aikaseks. No nyt päätin sitte mennä ja tämmöset kuvat tuosta kehä 3 varrelta tuli :P


Tää alempi kuva näytti mun IPS paneelilla  tosi hyvältä, mutta sit koulussa ku tsiigasin paskalta näytöltä niin se näytti ihan hirveelle. Ehkä toi ylempi on parempi kuva.


tiistai 18. syyskuuta 2012

Linux ja serveriasentelua


3,5 tuntia siinä sitten vierähtikin, mutta ainakin sain toimimaan. Koulun jälkeen oli koko ilta vapaata ja päätin viimeinkin opetella koko seuraavan hässäkän: lubuntun + apache + php5 + mysql + phpmyadmin + wordpress. Elikkä kasasin vanhan koneen, johon asensin linux lubuntun. Sen päälle apache serveri + phpmyadmin hallintapaneeli tietysti php tuella. Siihen lisäsin mysql tietokannan ja päälle tuli wordpress. Helvetisti siihen meni aikaa, mutta sain sivut näkymään ja toimimaan serverikoneella ihan oikein ja myös osittain toisella koneella. Netti pingas niin hitaasti että johtui varmasti siitä, koska osan se suostui lataamaan. 




Terminaaliakin joutui käyttämään oikeuksien muuttamisessa. Oli sentään jotain hyötyä linux kurssista koulussa.




Seuraavaksi projektiksi otan kyllä linuxin asentamisen vanhalle läppärille vuodelta 2003 tai vastaavaa :D





Keittomökin syyskauden avajaiset 2012

Robbari soittaa Asumaalle, Asumaa soittaa Santerille ja lopulta se soittaa mulle ilmoittaen että tulevat keittomökkiin. No mikäs siinä ! Pidettiin siinä sitten keittomökin syyskauden avajaiset ja ihan mukavaahan se oli pitkästä aikaa. Tuli testailtua hiukka uutta fisulinssiä ja loppuillasta päädyttiin Malmin tilketorille alemiin parille. Siitä Järvisen ja Leenan kanssa Midjatin kautta himaan. 





Loput kuvat: https://picasaweb.google.com/108227230941845465213/Keittomokki1492012?authuser=0&authkey=Gv1sRgCLO_sYnwotvTpQE&feat=directlink

perjantai 14. syyskuuta 2012

Photoshoppia

Blogin alimmaiset viestit ovat uusimpia hommeleita mitä oon puuhannu ja siitä ylöspäin tuohon aloitusviestiin asti tekemiset menee vanhempaan päin. Eli todella sekavaa, mutta ei se mitään. Toissapäivänä aloin 01 aikaan yöllä muokkaamaan kuvaa photoshopilla, jonka olin itse valokuvannut. Mallina toimi Ida ja muutaman tunnin duunin jälkeen kuva olikin puolivalmis. En toki valvonut koko yötä, vaan jatkoin aamulla. Kuvasta ei mielestäni vielä tullut valmis, mutta toisaalta en sitä jaksanut enää muokkaillakaan. Suunnittelin taustalle alunperin jotain scifiä, alieneita tai vastaavaa, mutta väsyin puuhailuun jo pelkän naaman jälkeen joka ei vieläkään tyydytä itseäni. No, puolivalmista työtä ei jaeta hulluille eikä herroille, mutta menköön tämän kerran:


Tästä ylöspäin tulevat viestit aloittavat blogin

Elikkäs tänään 14.9.2012 klo 15.00 päätin alkaa bloggaamaan. Katsotaan mitä helvettiä tästä tulee. Kaikki allaolevat jutut ovat vanhoja ja menneitä tapahtumia, jotka halusin vain liittää blogiin random järjestyksessä. Tästä eteenpäin julkaistavat jutut tapahtuvat toivottavasti vähän tarkempaan aikaan ja olis hyvä jos jaksais ja osais vielä kirjottaakin tänne jotain. Kai blogissa pitää tekstiä olla ? Tästä se sit lähtis ლ(ಠ益ಠლ

Säläjuttuja

Tähän väliin lisään nopeasti pötkössä kaikenlaista. Ensiksi koulun 3D mallintamisen verkkokurssin tuotoksia, kello ja huone. Loput kuvat picasasta:




Japani 2011
Kävin Jannen kanssa 2011 japanissa ja se oli ehdottomasti elämäni huikein ja paras reissu tähän mennessä. Päätimme jo ennen reissua kuvata Madventures-henkisen reissuvideon ja parodioida sitä. Moni onkin sen jo nähnyt ja kuulemma myös tykännyt. Harmittaa vaan että ei vielä sillon ollu parempaa kameraa käytössä. Kato tää!


Kuvia reissulta löytyy jälleen picasasta:








Lopuksi vielä linkki kotisivuilleni: www.nikiahlskog.co.cc
ja myös kotisivuilta löytyvä linkki "galleriaan" jossa on mun jotain "muka"parhaita otoksia kameralla ennen ja nykyään... https://picasaweb.google.com/108227230941845465213/Photography?authuser=0&authkey=Gv1sRgCJfGmOuQ2JHONA&feat=directlink